|
kutsumanimi: Kuutti |
![]() |

Tällainen pikkuriiviö meille rantautui Ruotsista 6.1.2008, kun porukkaa oli lähdössä Sollentunaan. Kuutti tuli meille siis ihan poikasena, melkein kaikki muut olivatkin aikuisia. Porukkaan kuului mm. Kuutin täti, Sommarnattens Poppan. Poika on syntynyt kahdesta golden dutchista, joten se on sävyltään hyvin punakka buff ja sillä on valkoinen nenäpilkku. Sillä on molemmat mummot buffeja. Siinä on yritetty tehdä buff dutcheja, mutta ainakin Kuution kohdalla se valkoisuus on vielä jäänyt kokeiluasteelle. Pojan isäkään ei ole varsinaisesti dutchin näköinen vielä, koska se on merkitty papereihin d.e.golden/whitena, se kun on yhdistelmästä dutch x self.
Kuutti on tarkoitus olla apuna buff dutch kasvatuksessa. Sen tulevia morsiamia lienevät ainakin Mira's Becky tyttärineen. Siihen saakka se nautti viattomista poikuusajoistaan Sommarnattens Ädelmetallin kanssa. Kuuttilainen on muuten mutkien kautta samasta marsulasta tulleen Johnin veljenpojanpoika.

Nuori jätkä Kuutti sekä Kristalli tammikuussa
2009.
Kuutilla oli jalostusuransa alussa hieman epäonnea, sillä vain yksi poikanen jäi eloon ensimmäisestä poikueesta. Tämä selviytynyt tyttö sai viralliseksi nimekseen Billet-Doux eli rakkauskirje. Kutsumanimeksi tulikin sitten sopivasti Nuppu. :) Tässä poikueessa syntyi ensimmäinen kasvattamani ja kauan odottamani buff dutch, joka sitten tosiaan nukkui pois. Poikueessa olisi ollut myös d.e.golden dutch naaras, kahden yksivärisen goldenin lisäksi. Nuppua ei myyty siksi, että olisin epäillyt sen kestävyyttä sisarustensa perusteella, vaan siksi, että päätin yrittää myöhemmin uudestaan samoilla vanhemmilla.
14.6.2008 - sukusiitosaste: 4,7 %
emä: Anemone's Aiyanna (d.e.golden "dutch")
1. Anemone's
Billet-Doux - sk d.e.golden - naaras
2. sk d.e.golden - naaras
3. sk d.e.golden dutch - naaras
4. sk buff dutch - uros

Talvella Janna ja Kuutti siis tapasivat uudelleen ja samalla Kuutti sai 2 muutakin morsianta, joiden poikueet onnistuivat hyvin.
15.12.2008 - sukusiitosaste: 0 %
emä: Aniara's American Nera (am.crest buff)
1. Anemone's Ambrosius - englannin crest buff dutch - uros
2. Anemone's American Lola - american crest buff - naaras
3. Anemone's American Muru - american crest buff - naaras
4. Anemone's American Susu - american crest buff - naaras

15.12.2008 - sukusiitosaste 2,3 %
emä: Anemone's Brilliant Mica (am.crest d.e.golden)
1. Anemone's Christa - sk - d.e.golden dutch - naaras
2. Anemone's Crystal - am.crest - d.e.golden - naaras

Valitettavasti Jannalla ja Kuutilla oli tälläkin kertaa huono säkä. Rouva kyllä odotti pitkään ja hartaasti poikastaan, joten siitä ei ollut kiinni. Tai ehkä juuri siitä. Se ainokainen poikanen oli nimittäin niin suuri, että se oli todennäköisesti hitaan synnytyksen aikana saanut hapenpuutetta tai muuta vikaa, koska se ei pysynyt jaloillaan, vaan kiepsahti aina nurin. Heti syntymän jälkeen otetusta kuvasta kehitysvamma ilmeneekin. Poikasella oli vaikeuksia jopa paikoillaan seisomisessa ja kuten arvata saattaa, se ei pysty myöskään imeä. Väistämätöntä ei ole syytä lähteä pitkittämään epätoivoisella yrityksellä ruokkia poikasta käsin, vaan se tulee päästää parempaan paikkaan.
17.12.2008 - sukusiitosaste: 4,7 %
emä: Anemone's Aiyanna (d.e.golden "dutch")
1. self buff - uros

Sukusiitosaste näillä näkymin 3,1 %.
| Sommarnattens Prällen d.e.golden dutch Carina Lindau, S |
Sommarnattens Johan d.e.golden dutch SM1604269/05 |
Woolfenden Ron d.e.golden dutch SM1604194/04 Alan Woolfenden, UK |
UK | |
| UK | ||||
| Sommarnattens Ros d.e.golden dutch SM1604216/04 |
black dutch | |||
| Arions Polkagris red dutch SM1606192/04 Anneli & Rune Bertlin, S |
Happy Days Urd tort & white |
|||
| Brattknabbens Inca am.crest black ACR2225/02 |
||||
![]() Luneas Git self buff SM15372/05 Sophie Eberhorn, S |
S Mva Luneas Dolph satiini buff SN1571/04 |
S Mva Nickos Zingo >> satiini buff |
||
| S Mva Cena's Tiger Lilly engl.crest buff |
||||
| Astros Dressed For Succes self buff SM15357/05 |
Sunny vom Eidertal satiini buff |
|||
| Moon Key's Malvina self buff |
||||
| Sommarnattens Rebecka d.e.golden dutch Carina Lindau, S |
Sommarnattens Putte d.e.golden dutch NS1604293/05 |
Woolfenden Ron | ||
| Woolfenden Hermione d.e.golden dutch SM1604193/04 |
||||
| Vidalas Zeen in Paradise buff dutch Anna Karlsson, S |
Guldpet Vidalas Iggos rex cream R09167/05 |
|||
| Ulvus Zaga teddy white/buff |
||||